Kesän 2022 Luova lava leirit avoinna

Kuvassa luova lava logo.

Luova lava -toiminta on Nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja kerhotoimintaa, jossa sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki. Lasten oma luovuus ja osallisuus ovat keskeisiä toiminnan elementtejä. Luova lava on matalan kynnyksen taidetoimintaa – osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta taiteen harrastamisesta.

Luova lava päiväleirejä järjestetään kesäkuusta elokuuhun ympäri Etelä-Pohjanmaata. Leiriläinen pääsee tutustumaan monipuolisesti eri esittävän taiteen aloihin kuten tanssiin ja teatteriin, unohtamatta muita perinteisiä leiritouhuja kuten kädentaitoja, leikkejä ja ulkoilua. Leirit ovat kaikille avoimia. Vuoden 2022 teemana on unelmien planeetta.

Luova lava lapsille -leirit on suunnattu 7-12 -vuotiaille alakoululaisille ja ne tarjoavat mukavaa ohjelmaa ja uusia kavereita. Leiriohjaajina toimivat oman taidealansa ammattilaiset sekä alan opiskelijat. Leirillä on aina aikuinen vastuuohjaaja sekä apuohjaaja ja lisäksi leirillä voi olla paikalla muuta henkilökuntaa. Osallistuakseen leireille lapselta ei vaadita tietyn lajin tai taiteenalan harrastuneisuutta eikä muita erityistaitoja.

Leiriläisille kuuluu ohjelmaan oman leiriviikon perjantaina klo 14-15 järjestettävä Hetki taiteilijana -esitys jonka lapset ideoivat ja suunnittelevat leiriviikon aikana (esim. tanssi, teatteri). Päätöstilaisuuteen lapsi voi kutsua omia läheisiään katsomaan. Kaikille leiriläisille annetaan todistus.

Lue lisää leireistä ja ilmoittaudu!

Marja Palo uudeksi toiminnanjohtajaksi 1.3.2022 lähtien

Kuvassa hymyilevät kasvot.

Tervehdys! Aloitin Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry:llä toiminnanjohtajan tehtävässä 1.3.2022. Innokkain mielin otin tehtävän vastaan, paljon uutta tulen oppimaan ja toivottavasti pystyn puolestani tuomaan mukanani uusia tuulia yhdistyksen toimintaan. Olen koulutukseltani teologian maisteri ja asun perheeni kanssa Ylistarossa peltojen keskellä. Vapaa aikani kuluu perheen lisäksi musiikin parissa. Aktiivisimmat kokoonpanoni ovat Hevimessu sekä Lauluyhtye Alku. Minuun voi olla yhteydessä sähköpostilla ja puhelimitse:

marja.palo@nuorisoseurat.fi p.045 119 5319

Iloisesti tervehtien Marja Palo, toiminnanjohtaja

Hae toiminnanjohtajaksi Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuraan!

Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry hakee toiminnanjohtajaa vakituiseen työtehtävään.

Tehtävään hakevilta edellytetään:

– soveltuvaa koulutusta
– vähintään 2 vuoden työkokemusta järjestössä tehdystä työstä tai muuta vastaavaa kokemusta
– ymmärrystä hankkeiden hallinnoinnista ja toteutuksesta
– viestinnän monipuolista osaamista
– suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista hallintaa
– toiminta-alueen (Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa) tuntemusta
– hyviä tietoteknisiä taitoja
– oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työhön ja valmiutta esimiestyöhön
– valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön ja työn vuoksi matkustamiseen sekä oman auton käyttöä

Hakijan eduksi katsotaan:

– hyvät sosiaaliset taidot
– yhteistyö- ja aloitekyky
– erilaisten luovien menetelmien hallinta
– muu kielitaito
– harrastuneisuus
– avarakatseisuus
– innovatiivisuus ja kokemus kehittämistehtävistä

Tehtävään kuuluu myös hallinnollisia tehtäviä, kuten erilaisten hakemusten, suunnitelmien ja pöytäkirjojen laatimista, kirjanpitoa, tilinpäätösten laatimista sekä varainhankinnan osaamista. Näistä toivomme hakijoilla olevan perusosaamista/ymmärrystä. Työ alkaa 1.3.2022 tai sopimuksen mukaan.

Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen työnkuvan, jossa sinulla on mahdollisuus toteuttaa omia kehittämisideoitasi nuorisoseurajärjestön arvojen, kolmivuotisohjelman ja toimintasuunnitelman mukaisesti. Nuorisoseurajärjestön monipuoliset asiantuntijaverkostot ovat ulottuvillasi ja pääset toimimaan yhteistyössä monien alueen järjestö-, oppilaitos-, kehittämis- ja kuntatoimijoiden kanssa. Nuorisoseuratoiminta alueella on erittäin aktiivista ja monipuolista. Tehtävänäsi on tukea, neuvoa, kouluttaa ja innostaa alueen nuorisoseuratoimijoita päivittäisessä työssäsi sekä suunnitella ja toteuttaa toimintaa, tapahtumia, hankkeita ja projekteja.  Toimistomme sijaitsee Seinäjoen keskustassa ja sinulla on käytössäsi hyvä työympäristö ja hyvät työvälineet.

Hakemukset tulee lähettää ma 31.1.2022 klo 10 mennessä sähköpostitse osoitteella sanna.kivilahti@nuorisoseurat.fi . Hakemuksen muoto: vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen + CV.

Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan ma 1.2.2022 puhelimitse. Haastattelut järjestetään etäyhteydellä ke 2.2.2022.

Tehtävästä lisätietoja saa vain puhelimitse ma-pe 17.-31.1.2022 klo 9-16 toiminnanjohtaja Sanna Kivilahti puh. 0451195319 ja puheenjohtaja Tuomas Koivuniemi 0503579371.

www.epns.fi
www.nuorisoseurat.fi

Anna äänesi kuulua – kerro mielipiteesi Nuorisoseurat-lehdestä 31.10.2021

Miltä tuntuu Nuorisoseurat-lehti? Imaiseeko se mukaansa, jääkö se jostain syystä tulematta? Mitkä jutut kiinnostaa ja minkä yli hyppäät lukematta? Kerro meille mielipiteesi Nuorisoseurat-lehdestä! Saadun palautteen pohjalta kehitämme nuorisoseurojen viestintää. Tavoitteenamme on palvella jäsenten tarpeita aiempaa paremmin. Kaikkien kyselyyn vastanneiden sekä yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti Nuorisoseurojen Puoti -verkkokauppaan.

Kyselyyn vastataan verkossa. Vastaamiseen menee noin 10 minuuttia. Jos haluat osallistua myös Puoti-lahjakortin arvontaan, täytä yhteystietosi erillisellä lomakkeella. Kysely on auki 15.10. asti.

Kyselylomakkeeseen >

Yhteystietolomakkeeseen > (yhteystietoja käytetään ainoastaan arvontaan ja kertynyt aineisto tuhotaan arvonnan päätyttyä.

Nuorisoseurat-lehti on nuorisoseurajärjestön oma lehti, joka ilmestyy neljästi vuodessa. Se postitetaan kaikkien jäsenten kotiin, mikäli osoitetiedot löytyvät nuorisoseurarekisteristä. Uusimman lehden pääset lukemaan tämän linkin takaa >> (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Juhlavideo kokoaa yhteen 140-vuotisjuhlakahvit ja Kalan torpan juhannusjuhlan

Kalan torppa, nuorisoseuraliikkeen syntysija, toimii näyttämönä Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran tuottamalle juhlavideolle. Juhannusviikolla kuvatun ja kootun juhlavideon ytimen muodostaa paikallisen nuorisososeura-aktiivin kahvivieraat, jotka ovat nuorisoseuraliikkeen historian tuntijoita, nuorisoseuralaisia sekä paikallisia kotiseutuaktiiveja. Lisäksi videossa on kuva- ja videotunnelmia kakkukahveilta eri puolilta Suomea, opetus- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen juhlatervehdys ja Kalan torpan juhannusjuhlan juhlapuhe, jonka piti Kyösti Virrankoski.

Videon ohjasi, leikkasi ja tuotti Sanna Kivilahti, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran toiminnanjohtaja.

Video löytyy Youtubesta Nuorisoseurojen omalta kanavalta: https://youtu.be/C4yT0zzHPlU

Hyvä ohjaaja, kutsumme sinut webinaariin!

Tule mukaan Kysy Kalenoista Webinaariin ke 28.4. klo 17-18.
Siellä saatte vastauksia kaikkiin teitä askarruttaviin kysymyksiin.
Mitä kaikkea juuri teidän ryhmänne voisi tehdä Kalenoissa?
Ilmoittautuminen webinaariin: http://bit.ly/KysyKalenoista2021

Kalenakatteja Repeä ja Rillaa mukaellen ”Eiköhän myö saada tää toimimaan.”

Tuutha siekii mukaa!

www.kalenat.fi

Ilmoittaudu Kalenoihin N-Y-T!

Kis kis kippurahäntä, huomenna mennään Lappeenrantaan...
Nuorisoseurojen Kalenat tapahtumassa etsitään kadonnutta synttärisankaria ja juihlitaan 140-vuotissyntymäpäiviä. Mukana Lappeenrannassa seikkailevat myös Kalenakatit Repe ja Rilla.

Lasten ja nuorten kansantanssitapahtuman tunnelmaan virittäydytään jo toukokuussa.
Ilmoittaudu Kalenat -tapahtumaan 15.4.–30.4. välisenä aikana.
Osallistumismaksu on vain 20 euroa / henkilö. 

Ilmoittautumislinkki löytyy alta: 

Kalenoihin voit ilmoittautua Nuorisoseurojen Puodissa

Osallistumalla Kalenoihin ryhmä saa

  • Synttäripaketin: Toukokuun alussa saatte ryhmällenne postissa paketin, joka sisältää mm. pieniä askartelutarvikkeita, tehtäviä rastiradalle, värityskuvia ja pientä herkkua. Mukana on tietysti myös postia Repeltä ja Rillalta!
  • Tanssityöpajoja: 4 tanssityöpajaa (kesto 30 minuuttia / työpaja), joihin voitte osallistua ryhmällenne sopivana ajankohtana touko-kesäkuussa. Työpajat sisältävät linkin työpajan tallenteeseen ja siinä käytettyyn musiikkiin. Tanssityöpajojen aiheet ja kouluttajat ovat:
    • Kartsuiloittelu, Mitja Pilke
    • Soolopaja, Béla Gazdag
    • Tempoa Tenaviin, Jutta Wrangén
    • Streetdance ja TikTok-tanssi, Noora Myyryläinen
  • Vinkkivideoita: 4 lyhyttä videota, jotka sisältävät puuhavinkkejä Synttäreihin valmistautumiseen. Videot ovat ryhmien käytössä touko-kesäkuussa.
  • Synttärityöpajan: Kaikki Kalenoihin osallistuvat ryhmät kokoontuvat joukolla yhteiseen Synttärityöpajaan lauantaina 12.6. klo 13–14 verkossa. Työpajassa lauletaan ja tanssitaan yhdessä Repen ja Rillan kanssa ja nähdään, keitä kaikkia Kalenoihin osallistuu tällä kertaa.

Osallistumismaksu

Kalenoiden osallistumismaksu on 20 euroa per osallistuva lapsi tai nuori. Osallistumismaksu sisältää Synttäripaketin, tanssityöpajat, vinkkivideot ja Synttärityöpajan 12.6.2021. Osallistumismaksu suoritetaan joko verkkomaksuna tai laskulla. Ryhmän ohjaaja voi osallistua Kalenoihin ilmaiseksi.

Ilmoittautuminen

Kalenoihin ilmoittaudutaan ryhmänä ajalla 15.–30.4.2021. Ilmoittautumislinkki tulee Kalenoiden verkkosivuille ja Facebook-sivuille 15.4.2021. Täytäthän yhteen ilmoittautumiseen vain yhden ryhmän tiedot. Ilmoittautumista varten ryhmän yhteyshenkilö tarvitsee seuraavat tiedot:

  • Ryhmän ja seuran nimi
  • Osallistuvien lasten ja nuorten määrä
  • Ryhmän ikäjakauma
  • Ryhmän kotipaikkakuntaa
  • Postiosoite, johon Synttäripaketti lähetetään
  • Ohjaajan/yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite

Ilmoittautumisen jälkeen

Kun ohjaaja on ilmoittanut ryhmän Kalenoihin, lähetämme ryhmälle postitse Synttäripaketin toukokuun alussa. Ohjaajat saavat ilmoittautumisajan päätyttyä toukokuun alussa sähköpostitse linkin Kalenat 2021 -tapahtuman verkkomateriaaleihin.

Nähää Kalenois, vaik etän ollaaki! Tuutha siekii mukaa!
Ajantasainen tieto löytyy osoitteesta: www.kalenat.fi

#nuorisoseurat140v #kalenat2021 #Lappeenranta  #karjalalainennuorisoliitto #synttarisankarinetsinta #repejarilla
@kalenatsuomi @kalenat_lappeenranta @visitlappeenranta_official, @lappeenrantafi 

Paheneva koronatilanne tuo muutoksia nuorisoseuratoimintaan

Koronavirustilanne on valitettavasti pahentunut Suomessa. Noudatamme nuorisoseuratoiminnassa valtioneuvoston 25.2. julkaisemia uusia linjauksia.

Tämä tarkoittaa sitä, että aikuisten ja yli 12-vuotiaiden toiminnassa siirrytään etätoimintaan kaikilla koronaviruksen leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla. Linjaus on voimassa ainakin 28.3. asti ja suosittelemme siirtymään etätoimintaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 8.3.

Alle 12-vuotiaiden oman harrastusryhmän toimintaa voi halutessaan jatkaa oman alueen sairaanhoitopiirin ohjeistuksen mukaisesti. 

Tarkemmin eri alueiden koronatilanteeseen ja ohjeistuksiin voit tutustua THL:n sivuilla. Seuraathan oman alueesi sairaanhoitopiirien sekä aluehallintoviranomaisten ohjeistuksia! 

Vallitseva tilanne on meille kaikille hankala mutta valtioneuvoston ministereitä lainaten, toivomme että tämä on koronapandemiatilanteen loppukiri. 

Voit ottaa yhteyttä oman alueesi aluetoimistoon, toimialajohtajiin tai pääsihteeriin. Liiton työntekijöiden yhteystiedot: nuorisoseurat.fi/yhteystiedot ja alueiden yhteystiedot: https://nuorisoseurat.fi/yhteystiedot/alueet/

Nuorisoseurojen pop up -näyttely avataan Joensuussa 13.1.2021

Nuorisoseurojen kiertävä pop up -näyttely avataan koronatyyliin virtuaalisesti  Joensuun pääkirjastossa
13.1. klo 17.00.  Juhlanäyttely koostuu kuudesta osiosta, joissa esitellään nuorisoseurojen toimintaa historian eri aikakausina. Näyttelyn avaa Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen ja sen on koonnut Nuorisoseurojen puheenjohtaja, museoamanuenssi Ragni Reinhardt (kuvassa).
www.facebook.com/pk.nuorisoseurat ja facebook.com/nuorisoseurat  


Pop up -näyttelyssä voi tutustua järjestön monipuoliseen harrastustoimintaan ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksiin historian saatossa.  Se peilaa  nuorisoseuratoimintaa suhteessa eri yhteiskunnan ilmiöihin. Näyttely avaa myös sitä, miten Nuorisoseuroista on tullut yksi Suomen  merkittävimmistä kulttuurisen nuorisotyön toimijoista. 

Nuorisoseurat on maamme vanhin nuorisotyötä tekevä järjestö. Matti Yrjönpoika Sippola perusti Kauhavan Nuorisoyhtiön 1881, jonka tarkoitukseksi määriteltiin: ”Edistää kaikin tavoin nuorison sivistystä niin hyvin seuranäytelmillä, sanomalehdillä, kirjastoilla kuin tanssihuveilla”. 

Mustavalkonen kuvituskuva

Nuorisoseurat on ollut  aktiivinen  kansalaiskasvattaja jo 140 vuoden ajan ja sillä on ollut merkittävä rooli niin kansakunnan rakentajan kuin sivistyksen moottorinakin. Järjestön arvot – osallisuus, yhteisöllisyys ja  yhdenvertaisuus  – ovat olleet toiminnan ytimessä läpi historia.
Nuorisoseurojen juhlavuoden suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö.  

Pop up -näyttely kiertää koko kuluvan vuoden ympäri Suomen. Joensuusta näyttely lähtee Lahteen. Kaikki juhlavuoden tapahtumat ja vuoden 2021 näyttelyn tarkempi aikataulu löytyvät osoitteesta. www.nuorisoseurat.fi/juhlavuosi. Sivusto päivittyy pitkin vuotta.  

Nuorisoseurojen juhlavuoden LYHYTELOKUVA löytyy linkistä  https://fb.watch/2TYa33mGxM/  
Pop up -näyttely: Joensuun pääkirjasto, Koskikatu 25, 80100 Joensuu.    

Lisätietoja:   
Pääsihteeri Annina Laaksonen  
Suomen Nuorisoseurat ry   
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi  
Puh. 040 726 7450   

 

 

Nuorisoseuraliike 140 vuotta – juhlavuosi käynnistyy 8.1.2021 lyhytelokuvalla

Suomen Nuorisoseurat on maamme vanhin nuorisotyötä tekevä järjestö. Ensimmäinen nuorisoseura perustettiin Kauhavalla 1881. Perustamispäivän kunniaksi 24.6.2021 keitetään Suomen suurimmat kakkukahvit, jotka nautitaan samanaikaisesti jäsenseuroissa ympäri valtakunnan. ­

Juhlavuosi tekee näkyväksi nuorisoseuraliikkeen historiaa. Se korostaa nuorisoseurojen tärkeää yhteisöllistä merkitystä tässä päivässä ja katsoo vahvasti tulevaisuuteen. Nuorisoseurat juhlii yli 600 jäsenseuran voimin ympäri Suomen tehtävää työtä ja eri harrastusalojen toimintaa. Juhlavuoden suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö

Lyhytelokuva tiivistää historian ja nykypäivän

Virtuaalisesti juhlavuosi avataan perjantaina 8.1. juhlavuoden verkkosivustolla että sosiaalisen median kanavissa lyhytelokuvan saattelemana. Elokuva kertoo Nuorisoseurojen arvoista ja tarjoaa tiivistetyn katsauksen menneisyydestä nykypäivään.

Ensimmäinen juhlavuoden tapahtuma on kansanmusiikin ja kansantanssin tapahtuma Eläköön Folk! - Pohjoisilla poluilla 20.2., joka striimataan yleisölle Tampere-talosta.

Yksi tulevan kevään merkittävistä tilaisuuksista on myös valtakunnallinen Porissa 21.-23.5. järjestettävä Nuori Kulttuuri -monitaidefestivaali, jonka yhteydessä on mm. kulttuuriharrastamisen hyvinvointivaikutuksia käsittelevä NuoriTalks! -keskustelutapahtuma. Lasten ja nuorten juhlavuoden päätapahtuma on Lappeenrannassa järjestettävä kansantanssifestivaali Kalenat 10.-13.6.2021.

Syksyllä juhlavuoden ohjelmassa on muun muassa harrastustoiminnan juhlaseminaari, järjestön yleiskokous eli Nuorisoseurakokous sekä sen yhteydessä pidettävä Tulevaisuusfoorumi.  Nuorisoseurat on myös mukana Erätauko-säätiön ja YLE:n Hyvin sanottu – Bra sagt -hankkeessa jonka tavoitteena on edistää rakentavaa keskustelukulttuuria Suomessa.  Juhlavuoden ohjelma täydentyy vuoden 2021 aikana.

Juhlavuoden tapahtumien valmisteluissa seurataan tiiviisti koronapandemian tilannetta rajoituksineen ja sen vaikutukset huomioidaan niiden turvalliseen toteutukseen.  Osa tapahtumista järjestetään virtuaalisina. 

Juhlavuoden lyhytelokuva sekä koko ohjelmisto löytyy osoitteesta www.nuorisoseurat.fi/juhlavuosi

Lisätietoja: 
Pääsihteeri Annina Laaksonen
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi
puh. 040 726 7450

Kuvassa nuoret Jyväskylän Laajavuoressa 2018, kuva Riikka Järvinen.