Category Archives for "Hankkeet"

Vaikuttavaa meininkiä Mikkelissä – Nuoret Vaikuttajat kokoontuivat yhteen

Nuorisoseurojen kauden 2023-2024 Nuorten Vaikuttajien ensimmäinen valtakunnallinen tapaaminen pidettiina Mikkelissä Suomen Nuoriso-opistolla 16.-19.11.2023. Paikalla oli yli 20 nuorta ympäri Suomea kaikista viidestä alueryhmästä. Ensimmäinen valtakunnallinen tapaaminen oli jännittävä ja innostava kokemus nuorille. 

Erätaukodialogit johdattivat keskustelemaan nuorten osallisuudesta

Tapaaminen alkoi torstaina Nuori Kulttuuri-infolla. Kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurme kertoi nuorille mahdollisuuksista osallistua Nuori Kulttuuri toiminnan toteutukseen mm. Nuori Kulttuuri Talks -osuuksien tuottajina. 

Perjantain ohjelma toteutettiin yhteistyössä Xamk:in yhteisöpedagogiopiskelijoiden kanssa. Koulutimme opiskelijat fasilitoimaan Erätaukodialogit teemalla “Elävä kotiseutu – nuorten osallisuus ja vaikuttajana toimiminen”. Keskustelijoina yhdessä Nuorten Vaikuttajien kanssa paikalla olivat mm. Mikkelin nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anni Lahtinen, Suomen Nuorisoseurat ry:n puheenjohtaja Elina Weckström, Suomen Nuoriso-opiston rehtori Jukka Tammisuo sekä Nuorten Dynamo -hankkeen projektipäällikkö Nazia Asif.

Toteutetut keskustelut huipentuivat yhteiseen akvaariodialogiin. Keskusteluissa nousi vahvasti esiin ihmiseltä ihmiselle tapahtuva arvostava kohtaaminen, nuorten aito kuuleminen, eri-ikäisten ja eri taustoista tulevien yhteistyön mahdollisuudet sekä kaiken aktiivisuuden perustana oleva turvallisuus ja luottamus. 

– Mikkelissä on ollut hyvä meininki, vaikka osallistujia on tullut mukaan eri aikaan. On ollut tosi mielenkiintoisia puhujia ja aiheita, jotka ovat nuorille läheisiä. Oli myös hauska vierailla Mikkelin kirjastolla Mikkelin seudun Nuorisoseura ry:n Nuorten taiteellisen mielen osoitus -projektin näyttelyssä, jota meille oli esittelemässä tuottaja Taneli Arosara. Olemme päässeet verkostoitumaan sekä oppimaan uutta, kertoo nuori vaikuttaja Katherine Ulich. 

Nuorten nuorisoseurakunto testissä

Lauantaina saatiin nauttia vierailevien puhujien annista, kun Nuoret Vaikuttajat sukelsivat viestinnällä vaikuttamisen maailmaan YLE:n toimittaja Vihtori Koskisen johdolla. Yleisradion roolista ja nuorten median käytöstä heräsi paljon keskustelua. Iltapäivällä tutustuttiin toiminnallisten harjoitusten kautta vaikuttavan puheen elementteihin teatteritaiteen maisteri Esko Korpelaisen johdolla. Päivän päätteeksi mitattiin vielä nuorten nuorisoseurakuntoa nuorisoseuralaisen kuntotestillä. 

– Voi ilolla havaita, että ryhmässä on hienoa nuorisoseura-ainesta kasvamassa, kommentoi suunnittelija Minna Pasi vedettyään ryhmälle nuorisoseuralaisen kuntotestin.

Kuntotesti oli leikkimielinen kisa, jossa testattiin nuorisoseuratoiminnassa tarvittavia taitoja, kuten aatetta, harrastusalaosaamista sekä talkoolaiskestävyyttä. 

Viimeisenä ohjelmapäivänä käsiteltiin vielä kokoustaitoja ja osallistavia menetelmiä päätöksenteossa kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turusen johdolla.

– Viikonloppu on ollut monipuolinen paketti vaikuttamistoiminnasta. Luulen, että tässä on paljon pureksittavaa kotimatkalle meille kaikille. Ollaan myös naurettu ja vietetty ihania hetkiä yhdessä – huikea porukka! Tästä on hyvä jatkaa kevään alueellisiin tapaamisiin, kehuu Liiri-Turunen. 

Lue lisää

Nuoret Vaikuttajat on Erasmus+ osallistumishanke, jota Suomen Nuorisoseurat ry toteuttaa ja jolla lisäämme nuorten vaikuttamismahdollisuuksia sekä vaikuttamisessa tarvittavia taitoja.

www.nuorisoseurat.fi/nuoretvaikuttajat 

Nuoret Vaikuttajat Instagramissa

Innostu ja opi uutta nuorisotyöstä Training for trainers -webinaareista

Training for trainers – webinaarisarja alkaa 26.9.2023. Kahdeksan webinaarin aikana innostutaan, opitaan ja jaetaan kokemuksia nuorisotyöstä sekä Suomessa että Belgiassa.

Sarjan ensimmäisessä webinaarissa sukelletaan kokeilukulttuurin maailmaan ja pohditaan miksi nuorten omia kokeiluja kannattaa mahdollistaa ja mitä se voi toiminnassa mukana olevilta aikuisilta vaatia. Webinaariteemaan johdattelee belgialaisen kumppanimme Formaatin henkilökunta ja vapaaehtoiset, joilta saamme vinkkejä parhaista toimintamalleista. Thinking outside the box -webinaari järjestetään tiistaina 26.9. klo 18-20 Teamsin välityksellä. Mukaan pääset tämän linkin kautta.

Webinaarisarjan aikataulu

Webinaarisarjassa on kahdeksan webinaaria, joista osallistujat saavat käytännön vinkkien lisäksi tietoa toiminnan kehittämiseksi. Webinaarit järjestetään klo 18-20, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua töiden ja opiskeluiden puitteissa.

Webinaarit pidetään englanniksi, mutta tulkkaamme tarvittaessa, joten sujuva englanninkielentaito ei ole edellytys osallistumiselle. Webinaarien alustajina toimii sekä toimihenkilöitä että vapaaehtoisia nuorisotyön organisaatioista.

Syksy 2023

  • 26.9.2023 Thinking outside the box. Liity webinaariin.
  • 18.10.2023 The role and image of youth work in society. Liity webinaariin.
  • 31.10.2023 Inclusion in leisure time activities
  • 7.12.2023 Participation

Kevät 2024

  • 18.1.2024 Enthusiasm and inspiration
  • 13.2.2024 Good practices: DIY packages
  • 20.3.2024 Good practices: Escape rooms
  • 16.4.2024 Cooperation and stakeholders

Webinaarin sisältöihin ja alustajiin voit tutustua Verkkokoulutukset-sivulla sekä osoitteessa trainingfortrainers.nuorisoseurat.fi.

Training for trainers -hanke

Training for trainers on youth culture – hanke on Erasmus+ -rahoitteinen pienimuotoinen kumppanuushanke, jonka toimenpiteinä olemme kouluttaneet nuoria kouluttajia sekä ohjaajia molemmissa organisaatioissa. Lisäksi järjestämme yhteisoppimiseen liittyvän webinaarisarjan kaikille organisaation toiminnassa mukana oleville.

Lisätietoja:
Sini Korhonen
Projektikoordinaattori / Training for trainers on youth culture
sini.korhonen@nuorisoseurat.fi
p. 050 342 2054

Vuoden 2022 Kulttuurisen nuorisotyön teko -palkinto PMK Track Festille

Pieksämäellä järjestettävä nuorten festivaali PMK Track Fest on palkittu vuoden 2022 Kulttuurisen nuorisotyön teko -palkinnolla. Nuori Kulttuuri myöntää palkinnon vuosittain innostavasta teosta kulttuurisen nuorisotyön toimialalla.

PMK Track Festissä esitellään katukulttuurin eri muotoja ja taustoja, mikä luo rikkaan ja monipuolisen kulttuurielämyksen. Festivaali on avoin ja ilmainen kaikille, ja sen monimuotoisuus edistää kulttuurien välistä ymmärrystä ja vuoropuhelua. Festivaali on onnistunut luomaan ainutlaatuisen kohtaamispaikan nuorille sekä tarjoamaan monipuolisia kulttuurisia elämyksiä osallistujilleen.

”Aivan mahtavaa, että saadaan tällaista tunnustusta. On todella kiitollinen olo, että tehdystä työstä palkitaan,” iloitsee PMK Track Festin ja Pieksämäen Dynamo-projektin työryhmän jäsen Mika Teppanainen.

Tapahtuma on kehitetty Suomen Nuorisoseurojen hallinnoimassa ja Etelä-Savon ELY –keskuksen rahoittamassa Nuoret Etelä-Savon dynamoina –hankkeessa.

”Koko tapahtumakonsepti on nuorten luoma. Työryhmän nuoret ovat selvittäneet, mitä paikalliset nuoret tarvitsevat ja tapahtuma on tehty sen perusteella”, kertoo Suomen Nuorisoseurojen Nuoret Etelä-Savon dynamoina –hankkeen projektipäällikkö Nazia Asif.

PMK Track Fest ei ole pelkkä katsojille suunnattu tapahtuma, vaan se tarjoaa monia mahdollisuuksia osallistumiseen ja aktiiviseen toimintaan. Tapahtumassa on järjestetty erilaisia workshoppeja, joissa osallistujat ovat voineet mm. tehdä katutaidetta tai tanssia. Nuoret pääsevät tapahtumassa kokeilemaan ja kehittämään omia taitojaan, mikä antaa mahdollisuuden uusiin harrastuksiin tai jopa ammatillisiin polkuihin.

”Uskon, että paikallinen nuoriso arvostaa, että tällaista tarjotaan. Panostamme aina sataprosenttisesti nuoriin”, Teppanainen toteaa.

Track Fest luo nuorille tilaisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä ja luoda uusia ystävyyssuhteita. Festivaali tarjoaa myös mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteistyöhön muiden katukulttuuria harrastavien nuorten ja ohjaajien kanssa. Tämä edistää yhteisöllisyyttä ja tukee nuorten sosiaalista hyvinvointia.

”Olen saanut toiminnasta todella paljon. Saan olla loistavan tiimin kanssa tekemisissä ja samalla kehittää monipuolisesti omia taitoja”, Teppanainen avaa.

PMK Track Festin valinnalla vuoden 2022 Kulttuurisen nuorisotyön teoksi halutaan kiinnittää huomiota nuorten omaan aktiivisuuteen ja vaikutukseen omaan elinympäristön kehittämisessä myös pienemmällä paikkakunnalla.

Haku Nuoret Vaikuttajat kauden 23-24 ryhmään on auki

Joukko nuoria seisoo yhdessä kädet levitettynä.

Nuorisoseurojen menestystarina Nuoret Vaikuttajat saa jatkoa kaudella 2023–2024. Haemme nyt uudelle kaudelle vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria sekä mentoreiksi nuoria aiemmilta kausilta.

Nuoret Vaikuttajat -ryhmissä vahvistetaan osallisuutta kansalaisjärjestötoiminnassa sekä kuulluksi tulemista ja osallistumista järjestön päätöksentekoon. Nuorisoseuravaikuttaja on 15–20-vuotias ja kiinnostunut ympäröivästä maailmasta sekä omasta lähialueesta. Hän on kiinnostunut toimimaan nuorisoseuroissa ja vaikuttamaan eri tavoin itselle tärkeisiin asioihin. Ryhmään osallistuminen on osallistujalle maksutonta. Ryhmään voivat hakea mukaan kaikki kiinnostuneet nuoret. 
 
Nuoret Vaikuttajat toimivat viidellä (5) eri alueella prosessimaisesti. Kunkin ryhmän toiveiden mukaan ryhmissä voidaan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja asioihin paikallisesti, alueellisesti tai valtakunnallisesti. Ryhmien toimintaa tukevat aiemmilta kausilta valitut mentorit sekä järjestön työntekijät.

  1. Itä-Suomen ryhmä (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Etelä-Karjala)
  2. Pohjois-Suomen ryhmä (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)
  3. Lounais-Suomen ryhmä (Satakunta, Varsinais-Suomi, Häme)
  4. Etelä-Suomen ryhmä (Uusimaa, Etelä-Häme, Kymi)
  5. Länsi-Suomen ryhmä (Keski-Suomi, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa)

Hankkeen toimintojen kautta opitaan lisää demokratiasta sekä kansalaisjärjestöjen toimintalogiikasta. Siinä tutustutaan laajasti vaikuttamiseen ja viestintään ja opitaan yhteisöllisesti organisaation toimintaa. 
 
Toimintaa toteutetaan Erasmus+ hankkeena 2023–2024, jonka aikana on sekä valtakunnallista yhteistä toimintaa että ryhmien omaa alueellista toimintaa. Tavoitteena on vahvistaa ja mahdollistaa suunnitelmien toteuttamista sekä lisätä osaamista ja taitoja vaikuttamisesta ja viestinnästä. Nuoret Vaikuttajat suorittavat kauden aikana Nuorisoseura-akatemian ja linkittyvät entistä vahvemmin myös paikallisen nuorisoseuratoiminnan kehittämiseen. 
 
Toimintaa tekemässä Suomen Nuorisoseurat yhdessä piirijärjestöjensä kanssa: Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen liitto, Saimaan Nuorisoseurat ja Stadin Nuorisoseurat, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura, Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ja Ylä-Savon Nuorisoseurojen liitto.

Hae mukaan

HHakuaika Nuoret Vaikuttajat 23-24 on päättynyt. Osassa alueryhmiä on vielä vapaita paikkoja. Mikäli haluat mukaan, ota yhteyttä henna.liiri-turunen ( a ) nuorisoseurat.fi ja tiedustele tilannetta. Voimme ottaa uusia osallistujia mukaan myös kesken kauden, jos paikkoja on.

Mentoreiden hakulomake on jaettu sähköpostitse ohjelman aiemmin suorittaneille nuorille.

Nuorisoseura-akatemian 2023-2024 aikataulu

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Vuosi 2023:

  • 14.9.2023 Valtakunnallinen aloitustapaaminen ja info klo 17-19 Teams
  • 23.9.2023 Alueryhmän 1. tapaaminen (HUOM! Etelä-Suomen tapaaminen vasta 29.10.)
  • 16.-19.11.2023 Valtakunnallinen 1. tapaaminen, Mikkeli

Vuosi 2024:

  • 27.-28.1.2024 Alueryhmän 2. tapaaminen
  • 13.-14.4.2024 Alueryhmän 3. tapaaminen
  • 4.-6.10.2024 Valtakunnallinen 2. tapaaminen
  • 19.10.2024 Alueryhmän 4. tapaaminen

Kontaktitapaamisten lisäksi ryhmä voi tavata etäyhteyksillä ja pitää yhteyttä sosiaalisen median kanavissa tapaamisten välillä.

Lisätiedot

Henna Liiri-Turunen: henna.liiri-turunen@nuorisoseurat.fi, puh. 044 207 3072

Nuoret vaikuttajat-hanke