Category Archives for "Järjestö"

Haku Nuoret Vaikuttajat kauden 23-24 ryhmään on auki

Joukko nuoria seisoo yhdessä kädet levitettynä.

Nuorisoseurojen menestystarina Nuoret Vaikuttajat saa jatkoa kaudella 2023–2024. Haemme nyt uudelle kaudelle vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria sekä mentoreiksi nuoria aiemmilta kausilta.

Nuoret Vaikuttajat -ryhmissä vahvistetaan osallisuutta kansalaisjärjestötoiminnassa sekä kuulluksi tulemista ja osallistumista järjestön päätöksentekoon. Nuorisoseuravaikuttaja on 15–20-vuotias ja kiinnostunut ympäröivästä maailmasta sekä omasta lähialueesta. Hän on kiinnostunut toimimaan nuorisoseuroissa ja vaikuttamaan eri tavoin itselle tärkeisiin asioihin. Ryhmään osallistuminen on osallistujalle maksutonta. Ryhmään voivat hakea mukaan kaikki kiinnostuneet nuoret. 
 
Nuoret Vaikuttajat toimivat viidellä (5) eri alueella prosessimaisesti. Kunkin ryhmän toiveiden mukaan ryhmissä voidaan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja asioihin paikallisesti, alueellisesti tai valtakunnallisesti. Ryhmien toimintaa tukevat aiemmilta kausilta valitut mentorit sekä järjestön työntekijät.

  1. Itä-Suomen ryhmä (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Etelä-Karjala)
  2. Pohjois-Suomen ryhmä (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)
  3. Lounais-Suomen ryhmä (Satakunta, Varsinais-Suomi, Häme)
  4. Etelä-Suomen ryhmä (Uusimaa, Etelä-Häme, Kymi)
  5. Länsi-Suomen ryhmä (Keski-Suomi, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa)

Hankkeen toimintojen kautta opitaan lisää demokratiasta sekä kansalaisjärjestöjen toimintalogiikasta. Siinä tutustutaan laajasti vaikuttamiseen ja viestintään ja opitaan yhteisöllisesti organisaation toimintaa. 
 
Toimintaa toteutetaan Erasmus+ hankkeena 2023–2024, jonka aikana on sekä valtakunnallista yhteistä toimintaa että ryhmien omaa alueellista toimintaa. Tavoitteena on vahvistaa ja mahdollistaa suunnitelmien toteuttamista sekä lisätä osaamista ja taitoja vaikuttamisesta ja viestinnästä. Nuoret Vaikuttajat suorittavat kauden aikana Nuorisoseura-akatemian ja linkittyvät entistä vahvemmin myös paikallisen nuorisoseuratoiminnan kehittämiseen. 
 
Toimintaa tekemässä Suomen Nuorisoseurat yhdessä piirijärjestöjensä kanssa: Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen liitto, Saimaan Nuorisoseurat ja Stadin Nuorisoseurat, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura, Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ja Ylä-Savon Nuorisoseurojen liitto.

Hae mukaan

HHakuaika Nuoret Vaikuttajat 23-24 on päättynyt. Osassa alueryhmiä on vielä vapaita paikkoja. Mikäli haluat mukaan, ota yhteyttä henna.liiri-turunen ( a ) nuorisoseurat.fi ja tiedustele tilannetta. Voimme ottaa uusia osallistujia mukaan myös kesken kauden, jos paikkoja on.

Mentoreiden hakulomake on jaettu sähköpostitse ohjelman aiemmin suorittaneille nuorille.

Nuorisoseura-akatemian 2023-2024 aikataulu

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Vuosi 2023:

  • 14.9.2023 Valtakunnallinen aloitustapaaminen ja info klo 17-19 Teams
  • 23.9.2023 Alueryhmän 1. tapaaminen (HUOM! Etelä-Suomen tapaaminen vasta 29.10.)
  • 16.-19.11.2023 Valtakunnallinen 1. tapaaminen, Mikkeli

Vuosi 2024:

  • 27.-28.1.2024 Alueryhmän 2. tapaaminen
  • 13.-14.4.2024 Alueryhmän 3. tapaaminen
  • 4.-6.10.2024 Valtakunnallinen 2. tapaaminen
  • 19.10.2024 Alueryhmän 4. tapaaminen

Kontaktitapaamisten lisäksi ryhmä voi tavata etäyhteyksillä ja pitää yhteyttä sosiaalisen median kanavissa tapaamisten välillä.

Lisätiedot

Henna Liiri-Turunen: henna.liiri-turunen@nuorisoseurat.fi, puh. 044 207 3072

Nuoret vaikuttajat-hanke

Ansio-ja tunnustusmerkkejä sekä H-arvonimiä haetaan jatkossa sähköisesti

Kultainen ansiomerkki

Kevät on mainiota aikaa hakea ansioituneille talkoolaisille, tarmokkaille johtokunnan jäsenille tai innokkaille johtajille ansio-tai tunnustusmerkkiä.

Ansiomerkit myönnetään erityisesti nuorisoseuratoimintaa kehittävästä järjestöllisestä toiminnasta ja tunnustusmerkit sitoutuneesta omasta harrastustoiminnasta. Samalle henkilölle voidaan myöntää merkkejä molemmista sarjoista. Sarjat ovat keskenään samanarvoiset. 3.5. 2023 alkaen ansio- ja tunnustusmerkkejä haetaan sähköisellä lomakkeella. Hakemus tulee lähettää viimeistään kolme viikkoa ennen aiottua antamispäivää. Heinä- tai elokuussa annettavan merkin hakemus tulee lähettää toukokuun loppuun mennessä.

Myös Hermanni-ja Hermanska-arvonimet haetaan jatkossa sähköisellä lomakkeella. H-arvonimen voivat saada yli 50-vuotiaat nuorisoseuratoiminnassa mukana olleet ja nuorisoseuratoimintaan merkittävästi vaikuttaneet nuorisoseuraveteraanit ja nuorisoseuratoimintaa merkittävällä tavalla tukeneet sidosryhmien edustajat.

Löydät lisätietoa sekä hakuportaalin täältä

Lisätietoa:

Toimialajohtaja Hannu Ala-Sankola, seuratoiminnan tuki
hannu.ala-sankola@nuorisoseurat.fi  tai puh. 0400 842 838. 

Nuorisoseurojen uusi kotisivupalvelu käyttöön

Suomen Nuorisoseurat on solminut yhteistyösopimuksen nuorisoseurojen kotisivupalveluista Yhdistysavaimen kanssa. Yhdistysavain on yhdistyksille suunniteltu helppokäyttöinen kotisivupalvelu, jota käyttää jo tuhannet suomalaiset yhdistykset ja seurat. Yhdistysavain ja Suomen Nuorisoseurat ry haluavat yhteistyössä tarjota liiton jäsenyhdistyksille edullisesti aidosti helppokäyttöiset työkalut kotisivujen ylläpitoon. 

Suomen Nuorisoseurojen jäsenenä nuorisoseurat saavat:

• 20 % alennus kaikista Yhdistysavaimen maksullisista versioista

• valmiin Nuorisoseuroille suunnitellun ulkoasupohjan

• veloituksetta käyttöön nuorisoseurat.fi-verkkotunnuspäätteen (sivuston osoite muotoa jotakin.nuorisoseurat.fi)

– voit ottaa käyttöön myös kokonaan oman verkkotunnuksen Start-versiosta alkaen

Yhdistysavainta voit kokeilla ilmaiseksi ja sitoumuksetta täyttämällä vain lomakkeen osoitteessa: https://www.yhdistysavain.fi/liitot/nuorisoseurat/

Jos Yhdistysavaimesta herää jotakin kysyttävää, voit aina olla yhteydessä Yhdistysavaimen asiakaspalveluun sähköpostitse asiakaspalvelu@yhdistysavain.fi tai chatissa osoitteessa www.yhdistysavain.fi.

Torstaina 9.2. klo 17-19 pidettävässä maksuttomassa etäkoulutuksessa esitellään Nuorisoseuroille suunnattu tarjous, uudistetun Yhdistysavain-kotisivutyökalun käyttöönotto ja perusominaisuudet. Koulutus on avoin kaikille Nuorisoseurojen jäsenyhdistyksille.

Koulutus järjestetään Teams-etäyhteydellä. Erillistä ilmoittautumista ei tarvita.

Osallistu koulutukseen 9.2. tästä linkistä.

Jäsenmaksu takaa vankat jäsenedut nuorisoseurajärjestössä

Piirroksessa henkilöitä seurantalon ympärillä.

Jäsenyys paikallisessa nuorisoseurassa tarkoittaa myös jäsenyyttä alueellisessa keskusseurassa tai aluetoimistossa sekä jäsenyyttä valtakunnallisessa järjestössä. Valtakunnallisen järjestön osalta Suomen Nuorisoseurojen valtuuston syyskokous hyväksyi 28.11. kokouksessaan viiden euron korotuksen per henkilöjäsen jäsenmaksuun. Vastaesityksiä hallituksen esitykselle korotuksesta ei tullut. Jokainen paikallinen nuorisoseura sekä alueellinen piirijärjestö eli keskusseura voi määritellä itse omat jäsenmaksunsa.

Jäseneduilla vauhtia toimintaan

Jäsenetujamme jäsenyhteisöille eli nuorisoseuroille ovat: 

Jäsenetujamme nuorisoseurojen henkilöjäsenille:  

  • Scandic-hotellit: Jäsenetuna -10 % päivän hinnasta.  
  • TallinkSilja: Uudet kanta-asiakkaat suoraan ClubOne-etuohjelman Silver-tasolle.  
  • Vierumäki: Majoituksesta -10 %  
  • Storytel-palvelu: 30 päivän ilmainen kokeilujakso uusille käyttäjille 
  • Suomen hostellijärjestö: Automaattisesti -10 % majoitusalennus verkoston hostelleissa Suomessa.  
  • Kostyymi-pukuvuokraamo: Nuorisoseuralaisille omat hinnat vuokratuotteissa. ​ 
  • Nuorisoseurat-verkkolehti neljä kertaa vuodessa. Jos haluat lehden suoraan sähköpostiisi, käy tilaamassa se täältä.  

Tarkemmat tiedot jäseneduista löytyvät Seuralainen-portaalista, joka kannattaa ottaa käyttöön! Uusia jäsenetuja neuvotellaan parhaillaan, ja niistä tiedotetaan pikimmiten.

Olemassa olevia jäsenetujamme pääsee katsomaan myös kotisivultamme. Lisäksi tämän linkin kautta voi ehdottaa uusia jäsenetuja. 

Vuoden 2023 alusta alkaen jokaiselle nuorisoseuralaiselle lähetetään henkilökohtainen kirje järjestöstä, jossa on järjestöuutisten lisäksi ajankohtaista tietoa jäseneduista. Nuorisoseuroille suunnattuja ajankohtaisuutisia voi seurata Seuraposti-uutiskirjeistä, joita julkaistaan 5-6 kertaa vuodessa.

Jäsenmaksu vahvistaa kaikkia nuorisoseuroja

Jäsenmaksun peruste on kattavien jäsenetujen lisäksi kuuluminen yhteiseen nuorisoseuraperheeseen.  ”Santeri Alkio valoi meille aatteellisen perustan, jossa olemme kollektiivi. Jokaisella on oikeus kehittyä tässä kollektiivissa sekä kasvaa erilaisiin rooleihin. Oman hyödyn lisäksi eli ”mitä minä saan?” on myös syytä nähdä yhteisö ja sen tarpeet meidän ohjaavana voimanamme. Ilman kollektiivia ja yhteisöllisyyttä ei voida puhua meistä, nuorisoseuralaisista”, toteaa järjestön väistyvä puheenjohtaja Ragni Reichardt.  

Lisätietoja:  
Pääsihteeri Annina Laaksonen
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi tai puh. 040 726 7450  

Anna äänesi kuulua – kerro mielipiteesi Nuorisoseurat-lehdestä 31.10.2021

Miltä tuntuu Nuorisoseurat-lehti? Imaiseeko se mukaansa, jääkö se jostain syystä tulematta? Mitkä jutut kiinnostaa ja minkä yli hyppäät lukematta? Kerro meille mielipiteesi Nuorisoseurat-lehdestä! Saadun palautteen pohjalta kehitämme nuorisoseurojen viestintää. Tavoitteenamme on palvella jäsenten tarpeita aiempaa paremmin. Kaikkien kyselyyn vastanneiden sekä yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti Nuorisoseurojen Puoti -verkkokauppaan.

Kyselyyn vastataan verkossa. Vastaamiseen menee noin 10 minuuttia. Jos haluat osallistua myös Puoti-lahjakortin arvontaan, täytä yhteystietosi erillisellä lomakkeella. Kysely on auki 15.10. asti.

Kyselylomakkeeseen >

Yhteystietolomakkeeseen > (yhteystietoja käytetään ainoastaan arvontaan ja kertynyt aineisto tuhotaan arvonnan päätyttyä.

Nuorisoseurat-lehti on nuorisoseurajärjestön oma lehti, joka ilmestyy neljästi vuodessa. Se postitetaan kaikkien jäsenten kotiin, mikäli osoitetiedot löytyvät nuorisoseurarekisteristä. Uusimman lehden pääset lukemaan tämän linkin takaa >> (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Juhlavideo kokoaa yhteen 140-vuotisjuhlakahvit ja Kalan torpan juhannusjuhlan

Kalan torppa, nuorisoseuraliikkeen syntysija, toimii näyttämönä Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran tuottamalle juhlavideolle. Juhannusviikolla kuvatun ja kootun juhlavideon ytimen muodostaa paikallisen nuorisososeura-aktiivin kahvivieraat, jotka ovat nuorisoseuraliikkeen historian tuntijoita, nuorisoseuralaisia sekä paikallisia kotiseutuaktiiveja. Lisäksi videossa on kuva- ja videotunnelmia kakkukahveilta eri puolilta Suomea, opetus- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen juhlatervehdys ja Kalan torpan juhannusjuhlan juhlapuhe, jonka piti Kyösti Virrankoski.

Videon ohjasi, leikkasi ja tuotti Sanna Kivilahti, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran toiminnanjohtaja.

Video löytyy Youtubesta Nuorisoseurojen omalta kanavalta: https://youtu.be/C4yT0zzHPlU

Nuorisoseurojen pop up -näyttely avataan Joensuussa 13.1.2021

Nuorisoseurojen kiertävä pop up -näyttely avataan koronatyyliin virtuaalisesti  Joensuun pääkirjastossa
13.1. klo 17.00.  Juhlanäyttely koostuu kuudesta osiosta, joissa esitellään nuorisoseurojen toimintaa historian eri aikakausina. Näyttelyn avaa Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen ja sen on koonnut Nuorisoseurojen puheenjohtaja, museoamanuenssi Ragni Reinhardt (kuvassa).
www.facebook.com/pk.nuorisoseurat ja facebook.com/nuorisoseurat  


Pop up -näyttelyssä voi tutustua järjestön monipuoliseen harrastustoimintaan ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksiin historian saatossa.  Se peilaa  nuorisoseuratoimintaa suhteessa eri yhteiskunnan ilmiöihin. Näyttely avaa myös sitä, miten Nuorisoseuroista on tullut yksi Suomen  merkittävimmistä kulttuurisen nuorisotyön toimijoista. 

Nuorisoseurat on maamme vanhin nuorisotyötä tekevä järjestö. Matti Yrjönpoika Sippola perusti Kauhavan Nuorisoyhtiön 1881, jonka tarkoitukseksi määriteltiin: ”Edistää kaikin tavoin nuorison sivistystä niin hyvin seuranäytelmillä, sanomalehdillä, kirjastoilla kuin tanssihuveilla”. 

Mustavalkonen kuvituskuva

Nuorisoseurat on ollut  aktiivinen  kansalaiskasvattaja jo 140 vuoden ajan ja sillä on ollut merkittävä rooli niin kansakunnan rakentajan kuin sivistyksen moottorinakin. Järjestön arvot – osallisuus, yhteisöllisyys ja  yhdenvertaisuus  – ovat olleet toiminnan ytimessä läpi historia.
Nuorisoseurojen juhlavuoden suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö.  

Pop up -näyttely kiertää koko kuluvan vuoden ympäri Suomen. Joensuusta näyttely lähtee Lahteen. Kaikki juhlavuoden tapahtumat ja vuoden 2021 näyttelyn tarkempi aikataulu löytyvät osoitteesta. www.nuorisoseurat.fi/juhlavuosi. Sivusto päivittyy pitkin vuotta.  

Nuorisoseurojen juhlavuoden LYHYTELOKUVA löytyy linkistä  https://fb.watch/2TYa33mGxM/  
Pop up -näyttely: Joensuun pääkirjasto, Koskikatu 25, 80100 Joensuu.    

Lisätietoja:   
Pääsihteeri Annina Laaksonen  
Suomen Nuorisoseurat ry   
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi  
Puh. 040 726 7450   

 

 

Nuorisoseuraliike 140 vuotta – juhlavuosi käynnistyy 8.1.2021 lyhytelokuvalla

Suomen Nuorisoseurat on maamme vanhin nuorisotyötä tekevä järjestö. Ensimmäinen nuorisoseura perustettiin Kauhavalla 1881. Perustamispäivän kunniaksi 24.6.2021 keitetään Suomen suurimmat kakkukahvit, jotka nautitaan samanaikaisesti jäsenseuroissa ympäri valtakunnan. ­

Juhlavuosi tekee näkyväksi nuorisoseuraliikkeen historiaa. Se korostaa nuorisoseurojen tärkeää yhteisöllistä merkitystä tässä päivässä ja katsoo vahvasti tulevaisuuteen. Nuorisoseurat juhlii yli 600 jäsenseuran voimin ympäri Suomen tehtävää työtä ja eri harrastusalojen toimintaa. Juhlavuoden suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö

Lyhytelokuva tiivistää historian ja nykypäivän

Virtuaalisesti juhlavuosi avataan perjantaina 8.1. juhlavuoden verkkosivustolla että sosiaalisen median kanavissa lyhytelokuvan saattelemana. Elokuva kertoo Nuorisoseurojen arvoista ja tarjoaa tiivistetyn katsauksen menneisyydestä nykypäivään.

Ensimmäinen juhlavuoden tapahtuma on kansanmusiikin ja kansantanssin tapahtuma Eläköön Folk! - Pohjoisilla poluilla 20.2., joka striimataan yleisölle Tampere-talosta.

Yksi tulevan kevään merkittävistä tilaisuuksista on myös valtakunnallinen Porissa 21.-23.5. järjestettävä Nuori Kulttuuri -monitaidefestivaali, jonka yhteydessä on mm. kulttuuriharrastamisen hyvinvointivaikutuksia käsittelevä NuoriTalks! -keskustelutapahtuma. Lasten ja nuorten juhlavuoden päätapahtuma on Lappeenrannassa järjestettävä kansantanssifestivaali Kalenat 10.-13.6.2021.

Syksyllä juhlavuoden ohjelmassa on muun muassa harrastustoiminnan juhlaseminaari, järjestön yleiskokous eli Nuorisoseurakokous sekä sen yhteydessä pidettävä Tulevaisuusfoorumi.  Nuorisoseurat on myös mukana Erätauko-säätiön ja YLE:n Hyvin sanottu – Bra sagt -hankkeessa jonka tavoitteena on edistää rakentavaa keskustelukulttuuria Suomessa.  Juhlavuoden ohjelma täydentyy vuoden 2021 aikana.

Juhlavuoden tapahtumien valmisteluissa seurataan tiiviisti koronapandemian tilannetta rajoituksineen ja sen vaikutukset huomioidaan niiden turvalliseen toteutukseen.  Osa tapahtumista järjestetään virtuaalisina. 

Juhlavuoden lyhytelokuva sekä koko ohjelmisto löytyy osoitteesta www.nuorisoseurat.fi/juhlavuosi

Lisätietoja: 
Pääsihteeri Annina Laaksonen
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi
puh. 040 726 7450

Kuvassa nuoret Jyväskylän Laajavuoressa 2018, kuva Riikka Järvinen.

Vuoden tunnustukset – ehdota nyt!

Onko sinun nuorisoseurasi yksinkertaisesti paras?
Onko sinun ohjaajasi ihanin?
Ketä ilman seurasi toiminta ei vain pyörisi enää?

Nuorisoseuroissa kymmenet tuhannet jäsenet nauttivat kulttuurisesta harrastustoiminnasta sadoissa seuroissa ympäri Suomen. Viikoittain innostavat ohjaajat ja ahkerat vapaaehtoiset keräävät yli 20 000 harrastajaa laadukkaan toiminnan pariin. Nyt on aika kiittää. Haemme: Vuoden nuorisoseuraa, nuorisoseuralaista, ohjaajia, teatteritekoa, tanssitekoa ja Hermannia.

Ehdota sunnuntaihin 12.11.2023 mennessä alla löytyvillä lomakkeilla.
Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeen esitykset tulee tehdä 30.9.2023 mennessä.

Vuoden Nuorisoseura 2024

Onko teidän nuorisoseuran toiminta vain ylivoimaisesti parasta? Onko toiminnassa mukana aktiivisia nuoria, osaavia ohjaajia ja ahkeria vapaaehtoisia? Näkyvätkö toiminnassa nuorisoseura-arvot: yhteisöllisyys, osallisuus, yhdenvertaisuus ja moninaisuus? Vuoden nuorisoseura julkistetaan nuorisoseurapäivän juhlassa maaliskuussa.

Mallusjoen nuorisoseurantalon pihatunnelmaa

Vuoden Nuorisoseura 2023 Mallusjoen Nuorisoseura

Vuoden Nuorisoseuralainen 2024

Nuorisoseurat elää ja hengittää täysin vapaaehtoistensa ansiosta. Vuosittain Suomen Nuorisoseurat valitsee Vuoden nuorisoseuralaisen, vapaaehtoisen, jonka panos on paikallisella, maakunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tärkeää. 

Vuoden Nuorisoseuralainen 2023 Timo Hartikainen

Vuoden Ohjaaja 2024

Ohjaajat ovat nuorisoseurojen sykkivä sydän ja valoa loistava majakka. Hyvä ohjaaja innostaa, opettaa ja inspiroi. Suomen Nuorisoseurat palkitsee vuosittain yhden tai kaksi Vuoden ohjaajaa. 

Kuvassa vuoden ohjaajat Eveliina Pilke, Marja Jalli ja Veera Henttonen

Vuoden ohjaajat 2023  Veera Henttonen, Marja Jalli  ja Eveliina Pilke 

Vuoden Nuori Nuorisoseuralainen 2024

Vuoden Nuoreksi Nuorisoseuralaiseksi voidaan valita nuori (alle 29-vuotias) henkilö, joka on toiminut nuorisoseurajärjestössä erityiden ansiokkaasti ja tuloksellisesti paikallisesti, alueellisesti tai valtakunnallisesti.

Vuoden Nuori Nuorisoseuralainen valitaan  vuonna 2024 ensimmäisen kerran

Nuorisoseurojen uusi logo

Vuoden Hermanni 2024

Suomen Nuorisoseurat nimeää vuosittain Vuoden Hermannin. Nimityksen saa henkilö, joka on edistänyt merkittävällä tavalla nuorisoseuratoimintaa omalla alueellaan tai laajemmin. Arvonimi voidaan myöntää miehelle tai naiselle. Arvonimen saaja julkistetaan vuosittain valtakunnallisilla H-kiltapäivillä keväällä. 

Kuvasa Jorma Rantakömi, vuoden hermanni 2023

Vuoden Hermanni 2023 Jorma Rantakömi

Vuoden tanssiteko 2023

Suomen Nuorisoseurat ja Folklandia jakaa vuosittain Vuoden tanssiteko-palkinnon. Vuoden tanssiteko voi olla uuden ryhmän perustaminen, erityinen produktio tai jokin rohkea uusi avaus. 

Kuvassa kohtaus vuoden tanssiteosta: Viimeinen sapiens

Vuoden tanssiteko 2022 Elssa Antikaisen ja Hanna Poikelan tanssiteos Viimeinen sapiens

Vuoden teatteriteko 2023

Suomen Nuorisoseurat jakaa vuosittain Vuoden teatteriteko -palkinnon. Vuoden teatteriteko voi olla yksittäinen esitys, teatteriseura, pitkäjänteinen prosessi tai vaikka uuden toimintaryhmän luominen. Vuodesta 1948 alkaen jaetun tunnustuksen saajan teatteria pääsee vuodeksi koristamaan pronssinen Esko-patsas. 

Vuoden teatteriteko 2022 Lanneveden Sampon Kyyrän tohtori

Vuoden vastuullisuusteko 2024

Vuoden vastuullisuusteko jaetaan vuoden 2023 aikana toteutetusta vastuullisuusteosta. Vastuullisuusteko voi liittyä ympäristön, yhteisöön tai laajemmin yhteiskuntaan.  Teko voi olla pienikin, mutta sillä on selkeä ja aiempaa kestävämpi muutos toimintaan. Palkinto myönnetään teosta, joten toteuttaja voi olla nuorisoseura tai esimerkiksi yksittäinen harrastusryhmä. 

Vuoden vastuullisuusteko valitaan ensimmäisen kerran

Nuorisoseurojen uusi logo

Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtye 2024

Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on yksi merkittävimmistä tunnustuspalkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. Vuoden kansantanssiyhtye nimetään aina parillisina vuosina ja valinnan suorittaa Pispalan Sottiisin päätoimikunta tapahtuman taiteellisen johtajan esityksestä. Kentältä tulleet ehdotukset ovat mukana ehdokasvalinnassa. Jätä ehdotuksesi viimeistään 30.9.

Tarkemmat tiedot, miten ehdotuksen voi jättää, löytyy oheisen linkin takaa.

Pääsihteerin terveiset poikkeusaikana

Nimeni on Annina Laaksonen ja aloitin Suomen Nuorisoseurojen pääsihteerinä 6.4. Aloitin tehtävässäni koronapandemiasta johtuvan poikkeustilan aikana ja täten olen ottanut tehtävää haltuun etänä, pitkältä Teams-yhteyden välityksellä. Olen saanut aivan tosi lämpimän vastaanoton, ja kiitos siitä kuuluu teille kaikille. Toivon mukaan pääsemme tapaamaan pian kasvotusten!

Tässä muutamia ajankohtaisia asioita:

Kysely koronan vaikutuksista paikallisseuroille

Meille Nuorisoseuroissa on äärimmäisen tärkeää kuulla, mitä sinulle ja paikallisseuroille kuuluu juuri nyt, kun Suomi ja koko maailma elää keskellä pandemian aiheuttamaa poikkeustilaa. Aluetoimistojen ja keskusseurojen työntekijät ovat jo kyselleet kuulumisianne, mutta kohdennettujen tukitoimien vuoksi julkaisemme nyt kyselyn, johon toivomme kaikkien paikallisseurojen vastaavan. Vastaamisaikaa on keskiviikkoon 6.5. saakka.

Kyselyyn vastaaminen vie 5–10 minuuttia ja toivomme, että yksi henkilö per nuorisoseura vastaa siihen. Vastaajalla tulisi olla hyvä kokonaiskuva tilanteesta paikallisseuran osalta.

Voit vastata kyselyyn täällä

Mistä apua koronasta johtuviin taloudellisiin haasteisiin?

Olemme koonneet listan linkkejä, joista voi olla apua paikallisseuroille koronasta aiheutuvien haittojen kompensoimiseksi:

1)      Kordelinin säätiön ”Kulttuurin digiloikka” -haku, hakuaika 20.–26.4.

Apuraha on tarkoitettu digitaalisten sisältöjen tuottamiseen ja niiden jakamiseen eri alustoilla sekä digitaalisuutta hyödyntäviin kokeiluihin ja/tai omien toimintatapojen kehittämiseen.

Apuraha on tarkoitettu ammattimaisesti toimiville kulttuurintekijöille kirjallisuuteen, taiteeseen ja kansanvalistukseen. Apurahaa voivat hakea yksityishenkilöt ja työryhmät.

Lisätietoa hausta löydät täältä.

2)      Suomen Harrastajateatteriliiton tuet

Lisätietoa löydät täältä.

3)      Mesenaatti.me – oman joukkorahoituskampanjan käynnistäminen

Voit laatia omalle yhteisöllesi oman joukkorahoituskampanjan pienellä vaivalla. Tämä on yksi kanava kerätä tukea paikallisilta ihmisiltä. Lisätietoa löydät täältä.

Tämän lisäksi tulemme hakemaan keskitetysti Opetus-ja kulttuuriministeriön koronatukea, jonka hakuajan pitäisi avautua huhti-toukokuun vaihteessa. Tähän hakuun tarvitsemme erityisesti tietoja paikallistason taloudellisista tappioista, joita kyselyssä kerätään, jotta osaamme kohdentaa myös mahdollisen taloudellisen tuen oikein. Kaikenlainen tieto koronan vaikutuksista on siis erittäin tärkeää, joten vastaathan kyselyyn!

Suosittelemme myös seuraamaan kuntien ja alueellisten rahoittajien mahdollisia korona-apuhakuja. Käännythän aluetoimistojemme, keskusseurojen tai liiton toimihenkilöiden puoleen mikäli tarvitset apua rahoitushauissa!

Kotiseutuliiton uusi avustushaku

Haluamme myös vinkata teille Suomen Kotiseutuliiton uudesta avustushausta. Heidän toteuttamansa Kotiseudulle-keräyksen apurahojen haku avataan elokuussa 2020. Kotiseudulle-apuraha on tarkoitettu uutta luovaan ja toimintaa kehittävään kotiseututyöhön. Apurahat ovat suuruudeltaan 500–3000 euroa. Vuonna 2020 jaetaan noin 15 000 euron edestä apurahoja.

Apurahoja myönnetään

  • uudenlaisen kotiseututyön toimintamallien kehittämiseen ja levittämiseen
  • kestävää kehitystä edistävään kotiseututyöhön ja siihen liittyvien toimintamallien kehittämiseen ja levittämiseen
  • asukkaiden tasavertaisuutta ja kulttuurista moninaisuutta huomioivaan kotiseututyöhön ja siihen liittyvien toimintamallien kehittämiseen ja levittämiseen
  • alueellisiin koulutus- tai kehittämistapahtumiin tai viestintäkampanjoihin edellä mainituista teemoista

Etusijalla ovat toimintamallit, joita muutkin yhdistykset voivat ottaa käyttöön. Avustettavien kohteiden valinnassa painotetaan hankkeita, jotka vaikuttavat kotiseututyöhön myönteisesti myös muualla kuin pelkästään hakijayhteisössään.

Aikataulu: Hakuaika on elokuu. Kotiseutuliiton hallitus päättää apurahojen saajista lokakuun lopulla. Päätökset julkistetaan marraskuussa, jonka jälkeen rahoitus on hakijan käytettävissä. Käyttöaikaa on seuraavan kalenterivuoden loppuun saakka.

Apurahaa ei myönnetä hakijayhteisön perustoimintaan tai vuotuisiin tapahtumiin. Apurahaa voidaan myöntää suuremman hankkeen osarahoitukseksi. Apuraha voi kattaa vain todellisia kuluja, joista syntyy tosite. Hyväksyttyjä kuluja ovat muun muassa materiaalikulut, palkkiot, palkat ja ostopalvelut.

Hakijan tulee olla rekisteröity yhteisö, jolla on takanaan vähintään yksi raportoitu toimintavuosi toimintakertomuksineen ja tilinpäätöksineen.

Hakuohjeet löytyvät täältä.

Poikkeusajan dialogit

Minulla on ilo kertoa, että olemme lähteneet mukaan Erätauko-säätiön, Valtiovarainministeriön ja DialogiAkatemian käynnistämään Poikkeusajan dialogit -tempaukseen, jonka tarkoituksena on tarjota digitaalisia alustoja rakentaville keskusteluille, joissa pääsee myös kertomaan kokemuksistaan ja ennen kaikkea kuulemaan toisten ajatuksia poikkeusajasta. Voit lukea lisää menetelmästä osoitteessa www.eratauko.fi. Dialogin eli rakentavan vuoropuhelun tarkoituksena on syventää ymmärrystä ja kuulla erilaisia näkökulmia aiheeseen kuin aiheeseen. Dialogi ei pyri konsensukseen tai ratkaisuihin, vaan tarjoaa avoimen ja tasavertaisen tilan keskustelulle.

Järjestämme Teams-ohjelmaa hyödyntäen neljä keskustelua, joista kaksi järjestetään yhteistyössä Kansalaisfoorumi SKAF:n ja heidän muiden jäsenjärjestöjensä kanssa. Haluamme myös haastaa kaikki paikallisseurat mukaan järjestämään dialogeja verkossa tämän poikkeusajan aikana ja tarjoamme siihen räätälöityä sparrausta. Ensin kannattaa tulla mukaan osallistujaksi! Keskustelut vetää pääsihteeri Annina Laaksonen ja SKAF:n kanssa yhdessä toteutettavissa dialogeissa toisena vetäjänä toimii Kansalaisfoorumin pääsihteeri Anneliina Wevelsiep.

Dialogit pidetään:

ke 6.5. klo 17.00–18.30, aiheena ”Millaista elämä poikkeusajan Suomessa on sinulle juuri nyt?” (vain nuorisoseuralaisille)

to 21.5. klo 17.00–18.30, aiheena ”Millaista elämä poikkeusajan Suomessa on sinulle juuri nyt?” (vain nuorisoseuralaisille)

ti 26.5. klo 17.00–18.30, aiheena ”Harrastustoiminta poikkeusaikana” (yhteistyössä SKAFin kanssa)

ti 9.6. klo 17.00–18.30, aiheena ”Vapaaehtoistoiminta poikkeusaikana” (yhteistyössä SKAFin kanssa)

Voit ilmoittautua mukaan suoraan Anninalle sähköpostitse, annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi. Mukaan mahtuu kerrallaan 3–15 osallistujaa. Linkki keskusteluihin lähetetään suoraan kaikille ilmoittautuneille.

Järjestämme tarpeen mukaan lisää keskusteluja sekä sparraamme omien keskustelujen järjestämisessä.